Yöt olivat jo melkoisen hyviä. Useimmiten aamuyöstä viiden-kuuden maissa poika kipitti meidän väliin nukkumaan vielä pariksi tunniksi, eikä välttämättä sitä ennen herännyt ollenkaan koko yönä ja jos heräsi, niin vain ihan hetkeksi itkemään. Siinä tunsi äitikin itsensä jo ihan levänneeksi.

Sitten tuli flunssa. Kuume, nuha, yskä. Heräilyjä on paljon enemmän, vaikka väliin mahtuu pitkiäkin unipätkiä. No onhan se hankalaa, jos nenä menee tukkoon ja yskittää ja on kuumeinen olo. Suurin ongelma ei ole lapsi, joka herää, vaan isi, joka ei herää.

Eilen valvoin puolilleöin. Jossain vaiheessa kuulin lapsen itkevän ja hetken päästä tepsuttelevan meidän makuuhuoneeseemme. En ajatellut asiaa sen tarkemmin, ohimennen vain arvelin että isi ei ole oikein kelvannut ja/tai isi ei jaksanut muuten hyssytellä vaan otti suosiolla viereen. No, meidän sängystähän se pikkutyyppi löytyi kun itse menin nukkumaan. Kannoin sen omaan sänkyynsä, hieman havahtui mutta jatkoi sujuvasti uniaan kuitenkin. Tänään ohimennen kommentoin asiaa, eikä isillä ollut mitään aavistusta siitä, että poika olisi ylipäätään herännyt ennen kuin tulin nukkumaan.

Nytkin jäin Euroviisuja toljottamaan (juuri selvisi Softenginen finaalipaikka, joten joudan nukkumaan!), ja hetki sitten kuulin pojan itkevän ja äitiä huutavan. Kokeeksi laitoin telkkarista äänen pois hetkeksi kun en kuullut isin askelia ollenkaan, ja hetken päästä kiirehdin itse lasta rauhoittelemaan. Sen jälkeen kävin räppäämässä valot päälle meidän makuuhuoneeseemme, jossa isi kuorsasi tyytyväisenä vailla minkäänlaista havaintoa lapsen itkusta tai sytyttämistäni valoista. Miten se voi olla heräämättä kun minä kuulin sen lohduttoman itkun telkkarin hälyn yli toiseen päähän taloa?

Miehet...