Vauva on nyt reilu kaksiviikkoinen ja nukkuu ja syö oikein hyvin. Se on hirmu suloinen ja ihana ja voisin tuijotella ja halia sitä ihan iäisyyksiin asti. Mieheni on isyyslomalla vielä viikon verran ja osallistuu vauvan kanssa puuhailuun ihan täysillä, mutta alan myös jo uskoa siihen, että pärjään vauvan kanssa täällä kaksinkin miehen palatessa töihin.

Kaverini suosituksesta olemme hankkineet Manduca-kantorepun, joka vähäisten kokeilujen perusteella vaikuttaa ihan huippujutulta. Vielä kun oppisi laittamaan kengät jalkaan ja koirat hihnoihin vauva repussa... Kantoliinaa mies kokeili heti alkuun parina päivänä, mutta en tiedä onko tuo meidän trikooliina jotenkin liian lyhyt tai kapea miehelle vai eikö vaan osata, mutta vauva tuntui jäävän sinne hirmuiseen mykkyrään. Itse en liinaa ole edes kokeillut, koska mitään ylimääräistä ei tee mieli sijoittaa tuohon "maitobaarin" ympärille, ja nyt Manducaa testattuani luulen etten edes vaivaudu liinaa kokeilemaan.

Kotona olemme käyttäneet vain ja ainoastaan kestovaippoja. Kaikki meillä olevat kestot (äitiyspakkauksen vaippoja lukuunottamatta, ja nehän ovat vielä liian isoja) on ostettu tai saatu käytettynä tutuilta, ja ollaan nyt koitettu kokeilla vähän kaikkia eri vaihtoehtoja. Eniten meillä on käytössä ImseVimsen flanellette-läppäsisävaipat ja ImseVimsen soft-kuoret erilaisilla lisäimuilla varustettuna, mutta se johtuu lähinnä siitä että noita sisävaippoja meillä on vissiin parisenkymmentä kappaletta. Yllättäen mieheni jaksaa enemmän askarrella lisäimujen ja läppävaippojen kanssa, kun taas minä käyttäisin mielummin helpommin kasassa pysyviä taskuvaippoja tai jopa all-in-one-vaippoja. Nyt kun pari viikkoa on niitten kanssa venkslattu, olen ruvennut katselemaan vähän lisävalikoimaa Facebookin kesto-ryhmästä ja huuto.netistä - lähinnä olen alkanut hiljalleen katsella isompia kokoja valmiiksi, jotta jonakin päivänä ei olla siinä tilanteessa että näähän ei mahdu enää ja isompia ei ole (muuta kuin ne pari äitiyspakkauksen vaippaa). Kertaakaan ei ole ihan katastrofaalisesti yksikään vaippa päässyt falskaamaan vaikka toki jokusen kerran on menneet bodyt ja pöksytkin vaihtoon. Sairaala-aikaa lukuunottamatta emme myöskään ole käyttäneet yhtään kertakäyttövaippaa, mistä olen tosi ylpeä ja tyytyväinen, ja hyvällä omatunnolla kiillottelen sädekehääni.

Pari kysymystä, jos joku kestoileva sattuisi tätä lukemaan:
- Mistä ostatte riisipaperia ja lanoliinia? Jostain olin lukevinani että ihan Prismastakin pitäisi saada, mutta mistähän hyllystä nuo sitten löytyisivät..?
- Olisiko hyviä ohjeita TSI-imuihin niin että voisin tilata niitä ompeluintoiselta sukulaiselta, joka ei ymmärrä asiasta oikein mitään?
- Jos käyttää soodaa vaippojen pesussa, niin laitetaanko se pesuaine- vai huuhteluainelokeroon?