Olen pari viikkoa yksin kotosalla enkä meinaa saada mitään järkevää tehtyä. En jaksa tehdä kunnollista ruokaa vain yhdelle, ostan siis ihan naurettavia einesviritelmiä ja laskeskelen kuinka kauan ruuaksi riittää leipä. En pese pyykkiä, en tyhjennä saati täytä tiskikonetta, en siivoa. En jaksa kunnolla lenkittää koiria, koska hermo menee viedä kaikki kerralla, mutten jaksa lähteä viemään erikseenkään. Töissä olen ihan tillintallin, en muista mitään mitä olen luvannut tehdä, puhun hetkittäin ihan puuta heinää enkä saa mitään aikaiseksi.

Tänään on pakko vähän tsempata kotitöiden suhteen, kun kaveri tulee kylään. Ei tänne kehtaa ketään päästää. Baby steps - teen yhden pienen asian (esim. kerään koirien levittämät tavarat lattialta n. minuutissa) ja sitten jumitan telkkarin tai tietokoneen ääreen hetkeksi. En todellakaan ota tästä kaaoksesta mitään stressiä, mutta vähän ärsyttää kun tiedän itsekin, että kun nyt vaan ottaisin itseäni niskasta kiinni niin paikat olisi järjestyksessä tunnissa ja sitten olisi aikaa lorvia. Ja eilen illallakin oli jo oikeastaan tosi paha olo, kun en ollut syönyt mitään kunnollista, joten ehkä sitä ruokaakin pitäisi tehdä.

Vauva pitää hetkittäin hirmuista show'ta mahassa. Uusin idea on puskea (ilmeisesti) päätä tuohon mahan oikeaan sivuun aivan kuin yrittäisi tulla läpi sieltä. Se rupeaa jo hieman sattumaankin, ja kun kädellä kokeilee niin siinä tuntuu sellainen pyöreä, aika kova puskeminen. En osaa kuvitella että se olisi mikään muu kuin pää. Töissä rupeaa tulemaan välillä hienoja tilanteita, kun keskustelen jonkun kollegan tai asiakkaan kanssa ja mahassa alkaa sellainen mellastus, että väkisinkin itsekin vähän hätkähdän tai irvistän. Toistaiseksi kukaan ei ole kuitenkaan kommentoinut, vaikka minusta tuntuu että maha hytkyy ja hyppii niin että varmasti muutkin huomaavat. Yksi asiakas katsoi asiakseen ilmoittaa täysin kesken oman asiansa selostamisen että "sinulle on tulossa vauva". Jatkoi siitä sitten samaan hengenvetoon oman asiansa kertomista, mutta minä jäin miettimään että olisi ehdottomasti pitänyt tuumata takaisin mahdollisimman järkyttyneenä että "EIHÄN!? Apua, luulin vain lihoneeni!"