Eletään luullakseni kierron 21. päivää. Pregnylistä ja sydämenkuvista on yli viikko. Ensimmäistä kertaa osaan oikeasti vähän samaistua muiden bloggaajien piinaviikkoihin. Toki olen aiemminkin odotellut ja jännitellyt, mutta nyt taitaa kuitenkin ensimmäistä kertaa tuntua siltä, että jotain olisi voinut tapahtua.

Useana päivänä on alavatsan tienoilla silloin tällöin tuntunut hieman lieviä menkkakipuja muistuttavia tuntemuksia. Lisäksi valkovuotoa on tullut normaalia reilummin. En uskalla arvailla yhtään, tapahtuuko sisälläni sitä mitä toivon, vai olisiko tämä kierron loppupuolella ihan normaalia, jos kroppa toimisi niin kuin pitää.