Tein ennen lääkäriin lähtöä ovistestin ja sain tulokseksi kontrolliviivaa tummemman viivan. Hurjaa.

Lääkäri oli eri kuin aiemmilla kerroilla, mikä on tavallaan vähän tylsää, koska hän ei tietenkään millään voinut olla täysin kartalla siitä, mitä aiemmin on tapahtunut. Toisaalta ehkä pidän tästä lääkäristä enemmän. Aluksi meinasin kyllä jo olla tykkäämättä tästä: pöydälle könytessäni sanoin tuosta viimeisimmästä ovistestauksesta ja lääkäri näytti siltä että heittäisi hanskat tiskiin koko jutun suhteen sanoessaan, että no kyllähän se ovulaatio sitten meni jo. Minä siinä jalat levällään silmät pyöreänä sitten mietin, että eikös se testi juurikin näytä että ovulaatio on kohta tulossa, mutta luulishan lääkärin tietävän...

No, ultrattiinpa sitten kuitenkin. Kuten arvata saattaa, oli PCO villiintynyt Clomifenistä ja rakkuloita oli melkoinen määrä. Onneksi kuitenkin yksi muita isompi (17 mm) löytyi ja pari muuta isohkoa olivat nippanappa tarpeeksi pieniä (toinen oli 10 mm ja toinen jotain näiden väliltä, olisko ollut 13 mm?). Mutta koska tänään eletään keskiviikkoa eikä Pregnyl-irroituspiikkiä voinut ihan vielä pistää, kävi tässä niin, että SE päivä osuisi lauantaille ja näin ollen inseminaatio jää väliin. Ohjeeksi sain pistää Pregnylin huomenna illalla (kp 11) ja perjantain ja lauantain kohdalle lääkäri piirteli sitten sydämiä.

Semmoinen ikävä vaikutus oli Clomifenillä ollut, että kohdun limakalvo oli jäänyt ohueksi (4 mm kun pitäisi olla 8 mm), mikä taas vaikeuttaa asioita. Lääkäri ehti jo ensin luvata, että seuraava kierto mennään samalla tavalla Clomeilla kuin tämäkin, mutta tuon limakalvon paksuuden (tai siis ohuuden, mutta se kuulostaa typerältä) takia hän rupesi etsimään muita vaihtoehtoja. Ongelmaksi tuli sitten se, että annostuksen pitäisi olla tosi pieni, ettei PCO villiinny taas, koska jos useampi munarakkula kehittyy potentiaalisen kokoiseksi, niin lääkäri pistää meidät ehdottomasti siltä kerralta seksikieltoon ettei tule monikkoraskautta. Femar vaikutti ilmeisesti muuten hyvältä vaihtoehdolta, mutta se on kuulemma niin kallis että ei ole järkeä tämmöistä kokeilua varten sitä hommata.

Lopulta lääkäri päätyi Puregoniin, jossa on FSH-hormonia eli follikkelia stimuloivaa hormonia ("FSH kuuluu gonadotropiinien ryhmään ja sillä on tärkeä merkitys hedelmällisyyden ja lisääntymisen kannalta. Naisilla FSH on välttämätön munasolun sisältävien munarakkuloiden kasvun ja kehityksen säätelijänä."). Sitä pitää pistää kp 5-9 ja jo kp 10 (ihan viimestään kp 11!) pitäisi mennä ultrattavaksi. Sitä voisi pistää aiemminkin (kp 3-7 esimerkiksi, kuten Clomitkin), mutta koska mulle koitetaan nyt hakea mahdollisimman maltillista reaktiota, laitetaan sitä tosi pieni annos ja vasta noin myöhään, ettei mokomat möllikkelit kerkiä kasvaa ihan mahdottomiksi. Ja sitten taas ultra ja Pregnyl ja sitten se inseminaatio. Jos kierto ei ala itsekseen, popsin jälleen Terolut-kuurin.

Ja tietenkin toivon toivon toivon toivon, että uutta kiertoa ei kuuluisi ihan muista syistä...!

Miestä ei etukäteen tuntunut koko lääkärikäynti taas kiinnostavan pätkääkään ja ehdin jo tänäänkin loukkaantua, kun ei edes päivällä kysellyt miten siellä meni. Asiasta juteltiin kuitenkin illalla kotona (kuulemma ei päivällä kysellyt kun ajatteli että on kivempi sitten puhua kotona) ja hän tohkeissaan testaili ja tutkiskeli Puregonin ja Pregnylin piikitysvälineitä (miehet ja vekottimet...!). Hetken ajatustauon jälkeen hän jopa halatessaan sanoi, että tuntuu aika jännältä, että tällä kertaa voisi oikeasti jotain tapahtuakin. Äänensävy oli yllättävän herttaisen kuuloinen ja ensimmäistä kertaa hetken aikaa tuntui siltä, että tuo toinenkin oikeasti haluaa, odottaa ja toivoo! (Palautin toki maan pinnalle kertomalla että ei tää nyt kuule kovin hyvä tilanne vielä ole, eikös inseminaatiossakin ollut puhetta 15 % todennäköisyydestä niin tuskin se nyt sen parempi ainakaan on...)

Nyt voinkin ruveta jännittämään pistämistä! Luulen että laitan miehen pistämään, vaikka toisaalta en tiedä tuntuuko kuitenkin varmemmalta itse pistää kun sitten ainakin tietää miltä tuntuu. Eikä tuo mieskään kovin innoissaan siitä ideasta ollut... Kertoilkaapa kokemuksia noista piikkihommista! Itse olen vain sivusta seuraillut diabeetikon piikitystouhuja ja tuntuu ihan kamalalta ajatuskin itsensä piikittämisestä...! Onko se suttaantunut teiltä ihan tuosta noin vaan, oletteko laittaneet miehen piikittämään vai mitä?