Apua, mistä nää kakkosella alkavat viikot tupsahtivat?! Pari päivää sitten sanoin työterveyslääkärille (ihan muussa yhteydessä) menossa olevan rv 18. Tarkka lukumäärä ei tosin sillä hetkellä ollut tarpeen, mutta kumminkin. EIKÖS TÄÄ NYT RUPEE OLEMAAN JO PUOLIVÄLI!? Apua.

Olen jo useamman viikon yrittänyt keskittyä ja kuulostella niitä "höyhenen sipaisuja", mutta rehellisesti sanottuna röyhtäyttää ja pierettää jatkuvasti sen verran, että en ole edes yrittänyt lähteä erottelemaan vauvan liikkeitä ilmakuplista. Niinhän ne väittää, ettei ensikertalainen hirmu aikaisin niitä liikkeitä tunnistakaan. Eilen kuitenkin töissä istuskellessa tuntui useampaan kertaan peräkkäin samassa kohdassa jotain, jonka päätin olevan jonkinlainen potkusarja. Parin tunnin päästä kotisohvalla röhnöttäessä oli taas vastaavia tuntemuksia samassa kohdassa (kuinkahan pitkään nuo pikkutyypit yleensä malttavat olla hyörimättä ja pyörimättä vaan pysyvät samoin päin potkimassa samaa kohtaa?), minkä seurauksena vietinkin muutaman minuutin sohvalla maaten miehen korva tiukasti mahaa vasten (sillä oli niin kylmät kädet ettei saanut niillä kokeilla).

Jos olet lukenut blogia jo pidempään, muistat ehkä miehen epävarmuuden hoitojen aikaan ja isohkotkin neuvonpidot aiheesta "jatketaanko hoitoja, kestääkö suhde". Olen ollut plussatestistä asti niiiiiiiiiin onnellinen, kun tuosta epävarmuudesta ja jahkaamisesta ei ole ollut tietoakaan! En uskalla sohia muurahaispesää, voihan se olla että mies omassa mielessään saa välillä vitutus- ja paniikkikohtauksia, mutta enpä suotta rupea asiasta tenttaamaan. Ollaan molemmat oltu tosi hyvällä tuulella ja semmoinen yleinen läheisyys, paijailu ja haliminen on lisääntynyt suunnilleen suhteen alkuhuuman tasolle, eikä olla kinasteltu ja riidelty juuri ollenkaan. Normaalistihan minä olen äkkipikainen kiukuttelija ja mököttäjä, suutahdan pikkuasioista ja haudon sitä suuttumusta päivätolkulla vaikka mies pyytäisikin anteeksi, mutta nyt ei ole tarvinnut edes erikseen yrittää välttää moista kiukuttelua. Se on pysynyt poissa ihan itsestään! Mulle ei myöskään hormonit ole aiheuttaneet mitään mielialamuutoksia, en itke pikkuasioille enkä tuiskahtele ihan pikkujutuista. Mies kiittää ja varmaan muistelee tätä aikaa kaiholla vauvan synnyttyä, jos palaan takaisin omaksi itsekseni...