Useiden keskustelujen jälkeen pääsimme maaliskuussa yhteisymmärrykseen siitä, että minä lähestyn kolmeakymmentä enkä enää tästä tämän kummemmaksi muutu tai ainakaan nuorru, ja että elämäntilanteessa ei ole mitään sellaista vikaa, minkä vuoksi lasten tuloa pitäisi ja kannattaisi lykätä.

Sovimme, että lopetan e-pillereiden syönnin silloin menossa olleen liuskan jälkeen. (Säästäväinen ja pihi minäni karjui olkapäälläni naama punaisena, että kun vasta on resepti uusittu ja puolen vuoden satsi apteekista haettu, niin ei kai ne nyt mene hukkaan!) Olen ehtinyt syömään e-pillereitä lähemmäs 10 vuotta ja aikanaan aloin niitä syödä osittain senkin takia, että kaksikymppisenäkään en ollut onnistunut kehittämään säännöllistä kuukautiskiertoa. Silloin en satunnaisesti, ehkä pari kertaa vuodessa tulevien menkkojen perään juuri huudellut enkä kroppaani mitenkään muutenkaan seurannut, joten kunnollisen kierron puuttumisen syytä ei ole koskaan selvitetty. Ainakin osittain pistin sen normaalipainon alarajoilla keikkuvan kroppani piikkiin - olen aina ollut hyvin hoikka. Niinpä nyt siis sovimme, että ehkäistään jonkin aikaa muilla tavoin (lue: kortsuilla), jotta nähdään miten kroppa reagoi.

Toisaalta ihan mielenkiinnolla odotimme molemmat, mahtaako päivittäisten hormoniannosten poisjäänti vaikuttaa ihan meikäläisen luonteeseenkin. Itse kun en aikanaan pillereitä aloittaessa kiinnittänyt huomiota mihinkään muutoksiin, ja mies on tuntenut minut ainoastaan pillereitä käyttäessäni.

Viimeisen e-pillerin nappasin 24.3.2010.