Tunnelmat on kotosalla olleet melko myrskyiset, mutta nyt mies on luvannut seuraavaan inssiin mennessä haalia tarpeeksi tietoa ja muiden kokemuksia IVF:stä, hoidoista ja lapsettomuudesta yleensä tehdäkseen pitävän ja hyvin perustellun päätöksen siitä, haluaako hän jatkaa IVF:ään. Itse olen selittänyt, itkenyt, puhunut, itkenyt, yrittänyt saada miestä ajattelemaan, itkenyt... niin paljon, että mieskin tuntui ainakin hetkeksi tajuavan miten koville tämä minulla ottaa. Kyllähän tuo edelleenkin sanoo, että hänellä on perimmäisenä ajatuksena "tulee jos on tullakseen" eikä haluaisi edes harkita mitään hoitoja, mutta samalla tavalla kuin suostui insseihinkin niin saattaa pystyä suostumaan myös IVF:ään. Kummasti siinä tulee perspektiiviä asiaan, kun asetetaan samalle viivalle perustelematon periaate hoidoista kieltäytymisestä, vaimon jääminen lapsettomaksi koko loppuelämäksi ja mahdollinen parisuhteen päättyminen. Kovasti hän on sanonut, että ei häntä taitaisi niin haitata sitten jos jäätäisiin lapsettomaksi pariskunnaksi (koska luonto on niin tarkoittanut plaaplaaplaa), mutta pyysin ajattelemaan elämää eteenpäin vaikka 10 tai 20 vuotta - olisiko todellakin tyytyväinen siihen, että elämä olisi jokseenkin samanlaista kuin nytkin: sama vaimo, sama talo, ehkä sama työpaikkakin? Siihen hän totesi, että eipä ollut oikeastaan ajatellut kuin ehkä kaksi tai viisi vuotta eteenpäin eikä se siinä mittakaavassa tuntunut pahalta ajatukselta, mutta kieltämättä pidemmälle ajateltuna se tuntuukin aika erilaiselta. Osa minusta uskoo, että mies suostuu jatkohoitoihin pitkin hampain (ja alusta asti olen luottanut siihen, että hän on kyllä täysillä mukana jos joskus suinkin tulen raskaaksi ja saamme lapsen), mutta täysin en voi siihen luottaa senkään takia, etten sitten romahtaisi kovin korkealta, jos hän kieltäytyykin.

Itse tutustuin eilen Simpukka ry:n sivuihin ja päädyin jopa liittymään yhdistykseen. Olen pitkään vältellyt tuota sivustoa, koska en halua myöntää olevani lapseton. Samasta syystä yhdistykseen liittyminen tuntui olevan valtava ponnistus ja tarkoittavan lapsettomuuden myöntämistä. Yhdistyksen sivuilla kuitenkin vakuutellaan, että yhdistyksen toiminnassa huomioidaan myös mm. hedelmöityshoidoissa käyvät lapsettomat, joten kokeillaan josko sitä kautta löytyisi lisää tietoa ja vertaistukea. Nyt tuskin maltan odottaa, että saan (ensin laskun ja sitten) yhdistyksen tervetuliaispaketin ja pääsen oikeasti katselemaan, millaisia Simpukka-lehdet ja muut materiaalit ovat.

Rohkaistuin myös ottamaan yhteyttä ihmiseen, jolla on IVF:stä alkunsa saanut alle 2-vuotias lapsi. Hän on ainoan koko meidän tilanteemme tietävän ystävän ystävä, ja arvelinkin että samalla tavalla kuin minä olen kuullut heidän tilanteestaan tältä yhteiseltä ystävältä, on hän tietoinen meidän tilanteestamme. Tiedustelin asiaa yhteiseltä ystävältä, joka kertoikin tämän ihmisen jo pariin otteeseen sanoneen että voin halutessani ottaa yhteyttä. Kirjoittelin hänelle heti tänään (vaikka tuntuikin hieman oudolta ruveta vieraahkolta ihmiseltä utelemaan heidän hedelmöityshoidoistaan) ja sain jo lyhyen vastauksen, jossa hän kommentoi heti paria asiaa ja lupasi kirjoitella pidemmästi illalla paremmalla ajalla. Sen verran tiesinkin jo etukäteen, että hänenkään miehensä ei hoitoihin suostunut riemusta kiljuen, joten kovasti odotan että saan sellaista lisätietoa, jota voin kertoa miehelleni ja toivottavasti saada hänet vakuuttumaan, että jos tuo ukko suostui hoitoihin ja on onnellinen lopputuloksesta, niin kyllä meidänkin kannattaa.

Nyt yritän kaikin voimin saada ajatukset jonnekin muualle välillä, jotta pää ei räjähdä. Iso kiitos kaikille, jotka kommentoivat aiempaa tähän aiheeseen liittyvää kirjoitustani, ja toivon että tämäkin kirjoitus innoittaa jonkun kertomaan omista kokemuksistaan ja ajatuksistaan. Itselläni ei ainakaan ole oikeassa elämässä sellaisia ihmisiä (tässä kirjoituksessa mainittuja lukuunottamatta), joiden kanssa voisin tätä asiaa pohtia, joten virtuaalinenkin vertaistuki tulee tarpeeseen.