Jatkoa avautumiseeni hankalasta aikuisen elämästä:

Miten voi olla, että 3,5-vuotiaan äiti ei enää yhtään muista, miten muut ovat joustaneet heidän vauvansa/taaperonsa uniaikataulujen mukaan?! Me olemme vierailleet heillä heidän päiväuniaikataulujansa huomioiden ja toivottaneet heidät tervetulleeksi meille kyläilemään heidän päiväuniaikataulujensa mukaan.

Nyt kun me olemme 1,5-vuotiaan kanssa menossa kyläilemään, onkin heillä hyvin tarkka aikataulu milloin passaisi tulla kylään. Alkuun kyläilylle oli varattu koko päivä tarkoituksena tarkentaa aikataulua lähempänä. Lopulta meidän vierailulle on heillä kuitenkin aikaa suunnilleen klo 11-16, matkaan menee pari tuntia, enkä millään keksi miten ihmeessä toteuttaisin tämän reissun, kun poika nukkuu yleensä päiväunet klo 12-15. Uniaikataulu ei ole minuutin tarkka eikä pojan päivärytmi mene viikoiksi sekaisin jos se nukkuisi esim. alkuillasta paluumatkalla, mutta en usko että tuo aikataulu oikein onnistuu.

Jos saapuisimme heille heti sallittuun aikaan eli klo 11, täytyisi alkujännäilyiden ja -tohinoiden jälkeen saada jo lounasta. Sen jälkeen voisi ehkä tunnin vielä jaksaa touhuta, mutta luultavasti yhden paikkeilla alkaisi jo väsynyt ylikierroksilla höyryäminen. Yhteensä neljän tunnin autossa istuminen parin tunnin vierailua varten on taas aivan liikaa! Jos taas laitetaan poika kyläpaikassa päiväunille niin melko pian unien jälkeen pitäisi taas jaksaa istua autossa, eikä sekään oikein onnistu.

Mietin taas pää sauhuten erilaisia aikatauluvaihtoehtoja sekä ennen kaikkea sitä, että ollaanko me nyt vain liian hankalia vieraita. Meille järkevät vierailuaikataulut olisivat n. klo 10-13 (ehkä hieman pitempään jos poika vain jaksaa) ja n. klo 15-18 (ehkä hieman aiemmin riippuen miten lounaan aikatauluttaminen onnistuu), tai sitten tietenkin reilusti koko päivän vierailu, jolloin poika nukkuisi kyläpaikassakin jonkinlaiset unet. Syyt heidän "aikataulurajoituksilleen" ovat emännän sille päivälle siirtynyt iltameno sekä se, että he haluavat viettää viikonloppuaamut rauhassa - molemmat mun puolesta ihan hyväksyttäviä syitä, niiden osuminen samalle päivälle juuri kun meidän pitäisi kyläillä heillä vain aiheuttaa ongelmia. En kertakaikkiaan voi käsittää sitä, että eivät voi siitä rauhallisesta viikonloppuaamustaan tinkiä - emme me kuitenkaan kukonlaulun aikaan olisi heille tuppaamassa.

Emme ole tavanneet (ihan liian) pitkään aikaan, koska tässä oli päällekkäin tuon heidän lapsensa ja meidän vauvan päiväunihässäkät, ja aikatauluttaminen oli liian työlästä. Nyt ainoa päiväunia tarvitseva on tuo meidän poika eikä tämä näemmä onnistu edelleenkään. Tuossa aiemmassa kirjoituksessani mietin, että johtuvatkohan nämä kaikki ihmissuhdeongelmat vain siitä että minä olen mäntti. Taas pohdin samaa: olenko minä nyt niin mäntti, että minun tapaamisekseni ei viitsitä joustaa ja nähdä vaivaa, tai niin mäntti, etten tajua itse olevani hankala vieras? Väliäkös tälläkään olis, ellei tässä oltaisi kummeja puolin ja toisin.