Kp 12 ja 13 tuli hyödynnettyä ja sen koommin en olekaan miestä oikeastaan nähnyt (enkä näe ennen kuin ylihuomenna), joten toivotaan että noista yrityksistä olisi ilon lisäksi jotain hyötyäkin. Huomenna pitäisi ruveta popsimaan taas Primoluteja ja edelleen stressaan sitä, että miten voin syödä lääkkeitä, joita ei saa syödä raskaana ollessa, jos toivon olevani raskaana enkä kumminkaan vielä tiedä, onko tästä kierrosta tärpännyt. Mies on sitä mieltä, että eihän tuommoisia hormoneja voisi syödä koskaan, jos samalla yrittää tulla raskaaksi, eikä lääkärikään niitä määräisi, jos ei niitä voisi oikeasti käyttää, joten antaa mennä vaan. Pitäisi varmaan soittaa terveysasemalle ja kysyä asiasta, mutta ahdistaa, kun en tykkää selostaa asioitani satunnaiselle puhelimeen vastanneelle ajanvarauksen henkilölle. Sanooko hän vasta selostuksen jälkeen, että ei tämä kuulu hänelle, kerropa uudestaan tälle toiselle? Tietääkö hän edes asiasta mitään? Nauraako hän sille, että menen moista kysymään, kun lääkäri on kuitenkin lääkkeen määrännyt? Äh.

Eilen meitä pyydettiin parin kuukauden päästä maailmaan putkahtavan tyypin kummeiksi, mistä ainakin minä olen tosi iloinen. Mieheni ei ennestään olekaan kenenkään kummi, minulla on kaksi periaatteessa kummilasta (sukulaistyttö, jonka syntyi minun ollessani alle vielä teini, joten en ole kovin kummoinen kummi osannut olla, ja nuorempi tyttö, jonka perheen kanssa en ole enää missään tekemisissä), mutta tästä tyypistä tulee varmasti minullekin ensimmäinen kummilapsi, jonka elämässä olen oikeasti enemmänkin mukana. En osannut pyyntöä odottaa yhtään, mutta kyllähän se iloinen yllätys oli!