Lisäsin tuonne muutaman mahakuvan parin viikon takaa.

Eilisessä tilannekatsauksessa unohtui mainita melkein viikon verran ilonani ollut kesäflunssa. Kurkkukipu ja sen seurauksena tukkoinen nielu ja lievä päänsärky tuntuvat tulleen jäädäkseen, vaikka on vähän jo hellittänytkin, kuumeilu ja yleistuskainen olotila meni onneksi muutamassa päivässä ohi. Niihin päiviin mahtuikin kyllä ihan tarpeeksi kurjaa oloa, itkua ja aivan päin helvettiä nukuttuja öitä. Panadolit olen jo tuominnut huuhaa-lumelääkkeiksi, niistä ei ollut kyllä tositilanteessa mitään iloa. Saisi mennä tämä kurkkukipukin nyt kokonaan jo ohitse ennen kuin ipana päättää haluta ulos.

Miehen loman aikana taisimme muuten päästä nimen suhteenkin yksimielisyyteen! Ei sillä, että kauheata erimielisyyttä olisi tähänkään asti ollut, mutta muutamaa vaihtoehtoa ollaan pyöritelty ja nyt ollaan melko varmoja valinnasta. Ei oikein kumpikaan uskota siihen, että vauva pitäisi nähdä ensin ennen kuin tietää minkä nimiseltä se näyttää (koska se näyttää kuitenkin punaiselta ja ruttuiselta ja siitä huolimatta meidän mielestä maailman ihanimmalta), joten en usko että nimi tästä enää mihinkään vaihtuu.

Suunnittelimme myös nimijuhla- ja kummiasioita - pidetään varmastikin hyvin pienimuotoiset ja epäviralliset nimijuhlat (tai olkoot vaikka yksikuissynttärit tai miten sopivasti osuukaan) mahdollisimman pian ja siellä julkistetaan nimi. Kummit haluamme lapselle nimetä, vaikkei lasta tässä vaiheessa mihinkään uskontokuntaan liitetäkään. Puolet kummeista on jo kysytty ja he ovat hommaan suostuneet. Tuollaisten epävirallisten juhlien järjestäminen hieman aiheuttaa päänvaivaa. Emme halua puheita ja pönötystä ja väkisin rakennettua "ristiäiskaavaa", mutta emme myöskään lököverkkarisia vieraita, joille vain tyrkätään eteen vauva ja kahvikuppi, ja vauvan nimi vain möläytetään jossain sivulauseessa.

Koetimme googletella ideoita ja hyvin todennäköisesti tilaamme Pro-Seremonioilta ainakin kummitodistukset ja miehen tytölle isosiskotodistuksen. Monissa nimiäisissä tuntuu esim. lapsen isä pitäneen pienen puheen siitä, miksi juuri tämä nimi on lapselle valittu, ja sitten julkistaneen sen, mutta ei meillä ole kyllä mitään intoa tuollaisenkaan puheen pitämiseen. Yksi vaihtoehto olisi pyytää jokaista vierasta kirjoittamaan oma arvauksensa lapsen nimestä ja sen jälkeen kerrottaisiin nimi, oikeaan osunut voisi saada jonkun palkinnon tai ainakin mainetta ja kunniaa. En ole vain aivan varma meneekö tuo sellaisen vaivautuneen muka-hauskan puolelle. Toisaalta arvausta voisi pyytää miettimään jo kutsun yhteydessä, ettei tarvitse siinä hässäkässä sitten vierasparkojen ruveta jotain miettimään aivan tyhjästä. Muita järkeviä vaihtoehtoja emme oikein keksineet: voisihan se nimi lukea vaikka kakun päällä tai vauvakirjan etusivulla, jossa se olisi vieraiden nähtävillä joko heti sitä mukaan kun saapuvat tai sitten kaikille, kun kakku/kirja otetaan esiin. Miten te muut olette julkistaneet vauvan nimen vastaavissa tilanteissa?