Mun hormoniarvot oli sitä mitä odotettiinkin. Aukiolotutkimus (oli se muuten paikoitellen aika paljon kipeempää touhua kuin menkkakivut! Hyih!) tehtiin eikä siinä löytynyt mitään ylläreitä. Ainoa ongelmani on siis ne kiukuttelevat munasolut (PCO). Miehen siemennesteanalyysissä ei löytynyt mitään kummajaisia - (tieteellisin termein ilmaistun) miehen mönjä ei tykkää miehen tyypeistä, joten se hidastaa niiden liikkumista jonkin verran. Tämä ongelma kuitenkin poistuu, kun mennään - tadaa - inseminaatioihin.

Kp 15 alan syödä Terolutia, jotta saadaan uusi kierto aikaan.

Kp 3-7 (muistaakseni noin) syön Clomi-jotain (on nää mulla oikeasti lapulla, eikä ainoastaan supermuistini varassa).

Uuden kierron alussa varaan heti ajan naistentautien polille, jossa kp 10-11 ultralla katsotaan, olisko sinne kehittynyt potentiaalinen munasolu. Jos ei silloin vielä olla tarpeeksi pitkällä, niin jokusen päivän päästä ultrataan uudelleen.

Ovulaation vahvistamiseksi mun on vielä kotona tuikkaistava itseeni joku pistoskin.

Ja sitten käsittääkseni mennään inseminaatioihin. Vaikka kyllä mun potilaskorttiin se oli laitettu sulkuihin. Mutta näin mä ymmärsin kuitenkin, eikä missään vaiheessa ollut puhetta että pitäisi sitten tiettyinä kiertopäivinä tajuta itse toimia.

Ja koska hoidot taas etenisivät konkreettisesti myös miehen kannalta (eiköhän sitäkin kaivata niissä inseminaatioissa), seurasi tätä tietotulvaa kuuden tunnin parisuhdekeskustelu, jossa puhuttiin ja itkettiin molemmin puolin. Miehellä tähän liittyy muutakin, kuin pelkkää "haluan pelkkiä luomulapsia" -asennetta, eikä siitä tässä sen enempää. Vaikeaa on, ja keskustelussa oltiin välillä jo siinä pisteessä että meille ei sitten tule lapsia ja mun pitää miettiä kumpaa haluan enemmän, olla juuri tämän miehen kanssa vai saada lapsia. Aikamoisen rankka keskustelu... Lopputulos onneksi oli, että jatketaan nyt kumminkin tällä tiellä. Yhdessä. Mä tuen miestä hänen tähän asiaan liittyvissä ongelmissaan ja mies tukee mua hoidoissa, ja yhdessä näistä selvitään.

Mua vielä hieman kaivelee, kun pelkään miehen tehneen tuon päätöksen ainoastaan mun takiani, mutta kyllä hän on sen jälkeenkin sanonut, että oli miten oli, niin kyllä hän nyt yrittää pysyä tämän päätöksen takana. Eniten pelkään, että hoitojen aikana päädytään taas samaan keskusteluun ja hän ilmoittaa, ettei alunperinkään halunnut. Uskon, että sitten mahdollisen raskauden ja lapsen kohdalla tuommoiset ajatukset unohtuvat häneltä.

Että tästä sitten eteenpäin!