Njääh, olisi pitänyt siirtää suosiolla ultra kierron päivälle 11 niin kuin mietin. Limakalvo 6 mm, muita mittoja lääkäri ei edes sanonut ääneen, vaan käski suoraan tulla parin päivän päästä uudestaan. Ihan hyvältä näyttää kyllä, mutta vielä oli liian varhaista varailla inssiä.

Eilen illalla sanoin miehelle, että kysyn nyt sitten lääkäriltä, että mitä mieltä hän on inssien määrästä. Yleensähän niitä tehdään n. kolme, mutta toinen lääkäri (joka mulla oli aluksi) sanoi alunperin, että luultavasti meille voisi tehdä viisikin, koska ongelma näyttäisi niin selvästi liittyvän pelkästään ovulaatioon. Vähän oikeastaan yritin tyrkätä miehen ajatuksia IVF:ää kohti, pitää jossain vaiheessa kuitenkin ruveta pohtimaan sitäkin jos insseissä ei tärppää. Lääkäri kuitenkin sanoi jo ennen kuin ehdin kysyäkään, että yleensä he tekevät vain kolme inssiä ja sitten siirrytään IVF:ään, mutta (toistetaan nyt tämä) meidän ongelma näyttää olevan pelkästään ovulaatiossa, joten aivan hyvin voidaan tehdä useampi inssi. Puregon näyttää toimivan halutulla tavalla, joten kaiken järjen mukaan siemennesteen "ruuttaaminen" meikäläisen sisuksiin lähelle määränpäätä juuri oikeaan aikaan pitäisi olla riittävä konsti. Ja silti minä ajattelen koko ajan sitä, että miten saisin miehen suostumaan IVF:ään sitten KUN insseissä ei tärppää... Pessimisti ei pety?!

Eilen mulla myöskin varmaan jotenkin kärjistyi hoitojen jatkuminen kesäloman jälkeen, Puregon, muutama "miks h*lvetissä tuo ihminen saa lapsia?!" -ajatus ja kaikki muu, koska oli tosi paha mieli ja masensi ja tuntui ettei mikään huvita. Teki mieli jopa yhdelle läheiselle ihmiselle sanoa rumasti, kun hän valitti jaksamistaan kotona kahden lapsen kanssa, vaikka tiedän että univelkaahan siellä on kertynyt ja hän ihan tasan varmasti tietää myös meidän tilanteen ja siihen verrattuna osaa arvostaa niitä omia lapsiaan hyvinkin paljon. Tyydyin sitten vaan nieleskelemään terävimpiä kommentteja ja myöhemmin sain vastattua sitten jotain järjellistä (ja pahoittelin etten oikein nyt osaa samaistua tilanteeseen). Jotenkin kuitenkin on nyt ihan älyttömän paljon ärsyttänyt, masentanut ja vituttanut hoitojen jatkuminen. Kovasti pitää tsempata ja keskittyä siihen, mihin tässä pyritään, vaikka kuinka tuntuisi, että meillä jo pitäisi olla se lapsi tai vähintään iso maha!

Muut hoidoissa kävijät: miten teidän henkinen puoli on huomioitu polilla tai missä nyt sitten käyttekään hoidoissa? Onko teiltä kyselty miten jaksatte tai miten suhtaudutte eri hoitomuotoihin? Olen itse vähän kaipaillut sitä, että hoitava lääkäri vähän kysyisi muutakin kuin että milloin oli menkat ja missäs päivässä nyt mennään. Alunperin olen päätynyt hoitoihin, kun pillereiden lopettamisen jälkeen menkkoja ei ruvennut kuulumaan ja sitä lääkärille ihmetellessäni kerroin, että olis tässä tämmönen raskaustoivekin. Sen jälkeen meiltä ei ole kertaakaan kysytty miten haluamme asiassa edetä tai onko meillä mahdollisesti hoitojen etenemiseen jotain toiveita tai ajatuksia tai periaatteita. On vaan hypätty sille liukuhihnalle, joka vie koko ajan hoidoissa tasaisen tappavalla vauhdilla eteenpäin, eikä hihnalla tunnu olevan valmiina sellaista risteystä, josta voisi valita suunnan "ei IVF:ään". Tokihan tästä aiheesta pitää jossain vaiheessa lääkärille sanoakin, mutta vielä ei ole tullut suuta avattua, kun IVF on mainittu aina vain sivulauseissa ("tehdään vielä muutama inssi ennen IVF:ää", "kokeillaan nyt tätä Puregonia kun se tulee vastaan sitten kuitenkin IVF:ssäkin"), joihin en ole ehtinyt/tajunnut/halunnut takertua.

Mutta näillä mennään, parin päivän päästä siis uusi ultra ja inssi on edessä sitten suunnilleen kp 15 tai 16.