Eilen varmaan ensimmäistä kertaa oli jossain vanhassa Vauva-lehdessä sellainen vauvakuva, josta tuumin että onpas söpö vauva. Perhevalmennuksessa tuijottelin terveydenhoitajan sylissä pötköttelevää vauvanukkea ja mietin, että on kyllä samperin pelottavan näköinen naama, mutta onhan tuo suu ja nykerönenä oikeastaan aika suloisia.

Ja kas - yöllä näin ensimmäistä kertaa ikinä unta vauvasta. Kummallinen unihan tuo muuten oli (mm. joku pienehkö haukka vei joltain metsolta tai vastaavalta kielen suusta ja riepotteli sitä metsoa sitten muutenkin), mutta kuitenkin: olin siinä vanhempieni luona ja ihmettelin niitä omituisia tapahtumia oma vauva kainalossa.

Mulla ei ole missään vaiheessa ollut sellaista vauvakuumetta, että kaikki vauvat olisivat näyttäneet hurjan suloisilta tai olisin halunnut pitää sylissä muiden vauvoja. Olen toki luottanut siihen, että se oma tulee varmasti olemaan maailman suloisin ja ihanin ja paras, mutta nytkö alkaa raskaushormonit pehmentää päätä niin että kohta lässytän kauppareissulla tuntemattomillekin muksuille?