Plääh.

Ultrassa näkyi muutama 10-11-millinen follikkeli, ei yhtään kunnollista johtofollikkelia. Kohdun limakalvo 7,8 mm eli hyvä. Puregonia pistetty nyt viitenä päivänä, jatketaan sitä viikonlopun ajan. Maanantaina uudestaan seurantaultraan ja toivotaan, että siellä joku möllykkä olisi jaksanut kasvaa niin että päästään ensi viikolla inseminaatioon.

Viimeksi johtofollikkeli oli vasemmalla puolella, nyt siellä ei ollut oikein mitään ja nämä 10-11-milliset olivat oikealla puolella. Nythän ollaan yrittämässä samalla kaavalla kahdesta peräkkäisestä kierrosta, mikä voi vaikuttaa asiaan. Voi myös olla niin, että tuo vasen puoli toimii paremmin ja kun olisi oikean puolen vuoro, ei se toimikaan ihan niin hyvin.