Oltiin sitten ainoa pari, joka oli kokenut järkeväksi raahautua parisuhdetta käsittelevään perhevalmennukseen. Olihan siinä se hyvä puoli, että saatiin henkilökohtaisempaa parisuhde"neuvontaa" sen sijaan, että vaivaantuneet pariskunnat olisivat kuunnelleet suoraan monisteista luettavaa parisuhdeluentoa. Oli siinä kuitenkin jotenkin sellainen olo, että voidaan me kotiinkin mennä niin säästetään kaikkien aikaa.
Osallistumisprosentti näissä valmennuksissa on muutenkin ollut aika surkea. En minäkään niissä mitään ahaa-elämyksiä ole kokenut, mutta kun tämmöinen palvelu meille tarjotaan, niin tottakai haluan tämänkin mahdollisuuden hyödyntää. (Isäni ostaa aina kaikki ale-jugurtit ja muut kun kerran halvalla saa, ehkä tämä tapa periytyy sieltä ;)) Jos nyt ajatuksen tai kaksi saan valmennuksista mukaani tai terveyskeskuksen henkilökuntaan tutustuminen madaltaa kynnystä hakeutua esim. parisuhdeneuvontaan tarvittaessa, niin voiton puolella ollaan.
Taaperotalossa blogataan synnytyskivuista siihen sävyyn, jota olisin toivonut kuulevani perhevalmennuksen synnytys-osiossakin. Kirjoittaja oli törmännyt mieheen, joka oli luennoinut aiheesta "miten koet luomusynnytyksen voimaannuttavana, naiseutta vahvistavana kokemuksena". Mieheen. Lainaan bloggaajaa, kun en osaisi tätä itse paremmin ilmaista:
"Mutta fakta homma se kyllä on että jos et ole kertaakaan puskenut peräsuolestasi kulmasohvaa, ei sinulla miehenä ole mitään käryä siitä mitä synnyttäminen oikeasti on.
Haluatko kokeilla?
Tuossa nurkan takana on yksi autohalli, varmaan saadaan lainata hitsauspilliä sieltä supistusten simuloimiseksi! Sitten otetaan vaan tää vesimeloni ja… mitä? Ei?
Miten niin ei?
Hengittelet vaan sen kivun läpi. Minä sammutan sen hitsauspillin aina silloin tällöin pariksi minuutiksi, ja heitetän välillä Tyrannosaurukselle luu.
Ajattele sitä aallonharjalta toiselle ratsastamisena. Ihan sama juttu!"
Käytiin taas neuvolassa. Ensin terveydenhoitaja mittaili verenpaineen (pysynyt suunnilleen samalla tasolla) ja painon (n. + 8 kg raskauden aikana) ja kyseli yleisiä kuulumisia. Samalla kuultiin myös, että sokerirasitustestin arvot mahtuivat kaikki hienosti alle raja-arvojen, mahtavaa!
Terveydenhoitaja passitti minut sitten vielä pissalle ja itse tutkimaan pissanäytettäni. Olin ihan monttu auki ja kysyin, että osaanko muka itse tulkita siitä yhtään mitään, mutta th vakuutteli että juujuu, osaat osaat. Ajattelin jo, että tämä virtsanäyte-kuviohan menee joka kerta hullummaksi ja hullummaksi, mutta lompsin kuitenkin vessaan. Menin tällä kertaa eri vessaan ja kas! Siellähän oli seinällä ihan selkokieliset ohjeet, miten toimitaan. Erikseen ohjeet sille, jos haluan terveydenhoitajan tutkivan näytteen, ja erikseen sille, että itse analysoin liuskan väriä. Olen aina käynyt terveydenhoitajien huoneita lähimpänä olevassa vessassa ja manaillut ohjeistuksen puutetta, mutta vissiin sitten olisi pitänytkin käydä vähän kauempana olevassa vessassa koko ajan.
Toisaalta tuon jälkeen siirryin odottelemaan pääsyä neuvolalääkärille, ja siinä odotellessa toinen terveydenhoitaja vei uutta odottajaa kädestä pitäen tuohon vessaan ja selosti mennessään, että voidaan nyt yhdessä katsoa tämä näyte niin jatkossa osaat itse. Ei mua vaan kukaan ole koskaan opastanut! Ärsyttää.
Neuvolalääkäri teki sisätutkimuksen (kohdunsuu napakasti kiinni ja kohdunkaulaa tuntui sen verran kuin käsikopelolla sitä ylipäätään saa tuntumaan), kuunteli sydänäänet (jumpsjumpsjumps, tasainen ja reipas jumputus), mittaili kohdun sijaintia (korkeimmillaan n. 5 cm navan yläpuolella) ja kertoi, että vauva on tällä hetkellä pää alaspäin, selkä vasemmalla, mutta toki se voi vielä siellä kääntyilläkin.
Valtakunnassa siis kaikki hyvin. Painonnousu vähän hirvittää, mutta lähinnä sen takia kun kohta siirryn ihan uudelle kymmenelle. Oikeasti en hirmuisesti asiasta huolehdi niin kauan kun en kuitenkaan näytä siltä, että olisin erityisesti lihonut. Juuri muutama päivä sitten mietin, että pitäisi kaivaa mieheltä rehellinen mielipide siitä, että olenko pyöristynyt nyt muutenkin kuin mahan osalta, mutta hän sitten itse tuumasikin tuon neuvolareissun jälkeen, että jännän paljon tullut noita kiloja vaikka hänestä en ole kuitenkaan lihonut yhtään. Pari vuotta sitten näin erään kaverini muistaakseni n. kuukausi ennen hänen laskettua aikaansa ja muistan ihmetelleeni kuinka paljon hänellä olivat kasvotkin pyöristyneet. Saa nähdä, käykö mulle samoin.
Toisessa perhevalmennuksessa käytiin läpi synnytys. Eipä sielläkään nyt hirmu paljoa mitään uutta tullut verrattuna siihen, mitä olen muilta kuullut ja erinäisistä lähteistä lueskellut, mutta kyllähän esimerkiksi supistuksen kuvaileminen on ihan erilaista, kun joku selittää ihan suullisesti. Olen kyllä silti sitä mieltä, että vaikka pelotella ei tarvitse niin kyllä kai sen kuitenkin voisi kertaalleen sanoa ihan suoraan, että sattuuhan se ihan s**tanasti mutta kyllä siitä selviää. Nyt puhuttiin siitä, että kyllähän ne supistukset ovat "napakoita" ja "tuntuvat ihan kunnolla".
Kuultiin myös, että synnytyssairaalaan ilmoittautuessa pitäisi itse hoksata esittää kaikki mahdolliset toiveet perhehuoneesta, ammeesta, synnytystavasta jne. Kysyin ihan ääneen, että kai niitä meiltä kysytään siinä vaiheessa, ettei tarvitse itse yrittää muistaa, mutta kuulemma pitäisi itse olla "skarppina" ja muistaa esittää kaikki toiveet. Tuntuu ihan käsittämättömältä ajatukselta; olen melko varma, ettei mulla ainakaan näin ensisynnyttäjänä riitä ajatusta yhtään mihinkään "ylimääräiseen" sairaalaan tullessa. Pitänee kirjoittaa hyvissä ajoin lista, joka pakataan sairaalakassiin...
Ensimmäinen yäk 12 tunnin syömättömyydelle ja hirmuiselle aamunälälle labraan suunnatessa.
Toinen yäk sille litkulle, vaikkei se NIIN pahaa ollut, kuin pelkäsin. Maistuu (käsittääkseni tarkoituksella) vähän kokikselle - siis tietenkin hyvin väljähtyneelle ja laimealle kokikselle. Hienoa tämmöiselle, joka ei tykkää limppareista ylipäätään. Jääkaappikylmänä ensimmäinen mukillinen meni ykkösellä alas suht' kivuttomasti ja maun huomasi oikeastaan vasta viimeisen kulauksen jälkeen. Muuten ihan kiva, mutta litkua on vähän reilu kaksi kertismukillista, joten se toinen mukillinen olikin tuon makuelämyksen huomaamisen jälkeen vähän hankalampi juoda. Ei kuitenkaan niin ylivoimaista kuin ajattelin.
Kolmas yäk kolmelle piikille (ensimmäinen verikoe 12 tunnin paaston jälkeen, toinen tunti litkun juomisen jälkeen ja kolmas kaksi tuntia litkun juomisen jälkeen). Olen aina ollut labrahenkilöiden unelma-asiakas alhaisen verenpaineen ja mystisesti katoavien verisuonieni kanssa, eikä tilannetta helpota yhtään se, että nyt pitäisi saada kolme verinäytettä. Kaksi ekaa meni vielä melko hyvin, mutta kun ei mullakaan satu kolmatta kättä olemaan, niin siinähän sitten ihmeteltiin että kummastakohan jo aiemmin rei'itetystä kyynärtaipeesta suostuisi vielä verisuoni löytymään. Ensin lyötiin piikki siihen käteen, josta ensimmäinen näyte oli kahta tuntia aiemmin otettu - sattui niin saakelisti, eikä verta saatu tulemaan yhtään. Sitten kokeiltiin toista kättä, eikä sieltäkään ihan suosiolla tullut, mutta pienen vääntämisen (juu, vääntäminen on just se sana, jonka haluan liittyvän verinäytteen ottoon) jälkeen sitten riittävästi kuitenkin.
P.S. Lohdutukseksi kävin ostamassa tuon jälkeen jäätelön. Possu mikä possu.
Meille tarjotaan neljä kertaa perhevalmennusta. Olen etukäteen ajatellut, että varmaanhan se on paljolti tuttua juttua lehtiä ja palstoja ja blogeja lukeneelle sekä suureksi osaksi kaunisteltua hölynpölyä. Tavoitteenani on löytää lähellä asuvia samassa jamassa olevia pariskuntia, joista nyt voisi saada ainakin jonkinlaista vauvaseuraa jos ei nyt mitään uusia bestiksiä, mutta toki ajattelin sekaan mahtuvan jokusen ihan oikean tiedonmurusenkin.
Ensimmäinen kerta aloitettiin fantsusti tutustumalla toisiimme. Tosi ihqua. Plussaa siitä, että ohjelmassa ei ollut mitään leireiltä ja isoskoulutuksista tuttuja tutustumisleikkejä. Miinusta siitä, että tutustumiseen yritettiin kuitenkin tunkea jotain muka humoristista ja kepeää näkökulmaa. Miksei voida vain esittäytyä ihan niin kuin muutkin aikuiset ihmiset: Me ollaan Pertti ja Pirkko, ollaan kolmekymppisiä ja tää on meidän eka lapsi. Joiltain kysyttiin esimerkiksi, että onko puoliso jotenkin muuttunut raskauden aikana ja vähän puheltiin siitä, mutta ei kuitenkaan kaikilta.
Seuraavaksi käytiin läpi lyhyesti mitä kaikkia neuvolakäyntejä tulee odotusaikana ja myöhemmin lapsen kanssa, sekä muita kunnassa järjestettäviä lapsiperheiden palveluita, kerhoja jne.
Illan varsinainen teema oli imetys, ja suoraan sanottuna olipahan kyllä vaisu esitys. Toinen terveydenhoitajista kävi asiaa läpi melko asiantuntevan oloisesti, toinen keskeytti aina välillä rönsyilevillä jutuillaan, jolloin sillä asiantuntevamman kuuloisellakin selvästi katkesi ajatus. Sitten katsottiin youtubesta amerikkalainen imetysvideo, jossa opetettiin n. 4-5 kuukauden ikäistä vauvaa imemään kymmenen vinkin avulla. Selostus tottakai englanniksi, josta terveydenhoitajat eivät itse ymmärtäneet juuri mitään. Olen ollut siinä luulossa, että suomalainen neuvolajärjestelmä on maailman huippua, joten on se nyt ihme, ettei tämmöiseen tilanteeseen saada vaikka sitten kotimaista imetysvideota näytettäväksi.
Seuraavalla kerralla sitten aiheena synnytys. Olen jo saanut kaverilta ohjeistuksen ilmoittaa muille, että se on kuulkaa kuin koittaisi halkoa paskantaa, mikäli terveydenhoitajat yrittävät puhua jostain pienistä ja hetkellisistä kivuista.
APUVA! Juhlamekko löytyi hienosti täällä saamieni vinkkien avulla. Käyttöpäivä lähestyy ja kun nyt vielä viime metreillä kokeilin mekkoa ja mallailin kenkiä ja muita härpäkkeitä, totesin, että mekon helma (satiinia tms.) sähköistyy ihan pirusti ja siis liimaantuu reisiin, haaruksiin, persvakoon... Tähän ikään asti en ole koskaan tarvinnut erillistä alushametta yhdenkään koltun kanssa, mutta ilmeisesti nyt koitti sitten se hetki. Tottakai nyt, kun se hamonen pitää ostaa muumi-koossa niin ettei sille ole varmasti myöhemminkään mitään käyttöä.
Mutta mistäpä lähtisin sellaista polvipituista alushametta etsimään? Prisma, vaatekaupat (mikä ketju?), alusvaatekaupat...? Ihan hirveästi ei olisi aikaa ja kärsivällisyyttä juosta ympäri kaupunkia, joten jos joku osaisi vinkata oikeaan suuntaan niin olisin tosi kiitollinen.
Tää on vissiin tätä tasaisen tappavaa keskiraskautta, kun ei ole ollut oikein mitään raportoitavaa.
Viime neuvolakäynnin jälkeen äherrettiin tuskissaan Kelan sivuilla äitiysavustus- ja äitiyspäiväraha-avustuksia (mistä tulikin mieleeni nyt että pitäishän sinne lähettää se raskaustodistuskin... missähän se onkaan...). Kyllähän sen äitiysavustuksen (eli äitiyspakkauksen) hakemuksen vielä täyttää, mutta onpahan muuten tosi rasittava yrittää selviytyä siitä päivärahahakemuksesta! Pariin kertaan miettimis- ja laskeskelutauoilla sivu ehti jotenkin vanhentua niin että piti aloittaa alusta...
Vauvan liikkeet ovat muuttuneet huvittavasta kuplinnasta jopa välillä ärsyttäväksi möyrinnäksikin. Eipähän tarvitse miettiä onko kaveri voimissaan.
Jumalaton vihlonta oikeassa pakarassa hellitti viikon tuskailun jälkeen. Kyllä se välillä itsestään muistuttelee, mutta ei onneksi niin pahana. Parin taukoviikon jälkeen pääsin pilatekseenkin ja se teki todella hyvää. Sen lisäksi kävin vyöhyketerapiassa, jossa sorkittiin nimenomaan lantion alueen verenkiertoa - vyöhyketerapeutti arveli pakaran vihlonnan johtuvan siitä, että istuessa vauva/kohtu painaa jotain oleellisia verisuonia niin että verenkierto pakarassa ja jalassa vaikeutuu. Tietenkin se vihlonta loisti poissaolollaan juuri siihen aikaan, mutta sain vinkkejä miten voin itsekin yrittää painella niitä tiettyjä pisteitä vihlonnan yltyessä, ja heti pitää hänelle soittaa, jos tilanne pahenee.
Kohta puoliin vissiin alkaa jo viimeinen raskauskolmannes. Ihan aavistuksen meinaa ruveta synnytykseen liittyvät asiat jännittämään.
Tällä viikolla on kroppa saanut jonkun uuden hienon asennon, jonka myötä ilmeisesti joku hermo on jäänyt puristuksiin, mistä seuraa vihlovaa kipua oikeaan pakaraan varsinkin istuessa. Issias ehkä, tai joku vastaava. Kokeneemmat ovat jo kannustaneet, että pahimmillaan se pakottaa saikulle jo hyvinkin pian, aiheuttaa veritulpan ja helpottaa vasta synnytyksen yhteydessä. Enpä muista tästä lukeneeni yhdestäkään raskausoppaasta... Saa nähdä kuinka istumatyöläisen käy!
Jaa niin, käytiinhän me viime viikolla neuvolassakin. Tuntui jotenkin turhalta reissulta. Kaikki ok. Varailtiin aika sokerirasitukseen (yök yök yök yök!) ja neuvolalääkärille ("se on sellainen vanha lääkäri, ei ultraa ollenkaan" - WTF?).
Eilen saatiin kutsu ja aikataulu perhevalmennukseen, yhteensä neljä kertaa toukokuun aikana. Ihan kiva mennä, jos ei muuten niin ainakin tutustumaan muihin samassa jamassa oleviin paikkakuntalaisiin, me kun emme täältä juuri ketään tunne.
Missä on se keskiraskauden nautinnollinen seksielämä? Valtavat seksihalut? Mehukas emätin? (Kyllä, tuo viimeisin ilmaisu on suoraan jostain raskausopuksesta. Yäk sille.)
Ei vaan kerta kaikkiaan löydy intoa seksipuuhiin. Ajatuksen tasolla haikailen seksin perään, koska onhan se (miedosti ilmaistuna) kivaa. Lisäksi realistina olen sisäistänyt, että loppuraskauden valtavan mahan kanssa hommasta ei tule enää mitään. Eikä myöskään heti synnytyksen jälkeen. Eikä välttämättä univelkaisena unirytmittömän, parkuvan vauvan kanssa. Joten pitäisihän tämä hehkeä (hah!) keskiraskaus hyödyntää nyt tässäkin mielessä, aivan liian karmea on ajatus siitä, että ehkä joskus ensi jouluna seuraavan kerran!
Mutta kun ei niin ei. Vaikka jollain tasolla olisikin fiilistä (esim. lievästi levottomien unien jälkeen), niin jossain vaiheessa sitä vaan huomaa toivovansa, että lopettais jo, johan tässä väsyttää/nälättää/pissattaa.
En (ainakaan vielä) ota tästä mitään stressiä ja suorituspaineita, mies viihdyttäkööt itseään, jos katsoo tarpeelliseksi. Mutta ärsyttää!
